Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus eduskunnalle 2018

Yhdenvertaisuusvaltuutettu antoi huhtikuussa 2018 ensimmäisen kertomuksensa eduskunnalle. Kertomus käsittelee valtuutetun toiminnan ja toimivallan kaikkia puolia: yhdenvertaisuutta, syrjintää, ulkomaalaisten oikeuksien toteutumista, ihmiskaupan vastaista toimintaa ja maastapoistamisen täytäntöönpanon valvontaa.

Kertomuksessa yhdenvertaisuusvaltuutettu ehdottaa eduskunnalle lakimuutoksia ja muita toimenpiteitä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Kertomus antaa myös katsauksen yhdenvertaisuuden tilasta Suomessa.

Tältä sivulta löytyy kaikki kertomukseen liittyvät materiaalit. 

Lehdistötiedote

Eduskuntakertomuksesta on tehty koonti suomen viittomakielellä.

Berättelsen på svenska

The report in English

Kertomus pohjoissaameksi

Eduskuntakertomuksen tilastoja

Alla on koottuna tilastoja eduskuntakertomuksesta.