Hyppää sisältöön

Yksityiset pesutilat uimahalleissa edistävät vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta

Yhdenvertaisuusvaltuutettu suosittelee, että kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuden edistämiseksi uimahallien tulisi rakentaa yksityisiä pesutiloja.

Eri henkilöillä on erilainen suhtautuminen alastomuuteen. Esimerkiksi vammaisia henkilöitä voi koskea siirtymiseen, pukeutumiseen ja peseytymiseen liittyviä hoidollisia toimenpiteitä, jotka ovat vaikeita ja arkaluontoisia. Joskus voidaan myös vaatia suihkutuolin tai avustajan käyttöä, tai sitä, että vammainen henkilö on makuuasennossa, joka ei tavallisilla penkeillä onnistu. Mahdollisten arkaluonnollisten toimenpiteiden vuoksi ei välttämättä ole miellyttävää, että näitä toimenpiteitä tehdään muiden ihmisten nähden.

On myös mahdollista, että vammaisen henkilön avustaja on eri sukupuolta kuin avustettava henkilö. Tällöin uimahalliin ei ole mahdollista mennä ilman yksityistä puku- tai peseytymistilaa. Yksityisten pesutilojen puuttuminen voi tosiasiassa estää vammaisilta henkilöiltä yhdenvertaisen pääsyn uimahalleihin.

Lue lisää suosituksesta.

23.09.2019