Hyppää sisältöön

Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävä maastapoistamisen valvojana

Yhdenvertaisuusvaltuutetulla on ulkomaalaislaissa säädetty tehtävä valvoa maastapoistamisia. Maastapoistamisen valvonnan tavoitteena on palautusprosessin kehittäminen kohti inhimillistä ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa toimintaa. Valvonnalla halutaan myös lisätä järjestelmän läpinäkyvyyttä, vahvistaa palautettavien oikeusturvaa ja hälventää viranomaisten toimintaan liittyviä ennakkoluuloja.

Valvontamatkalla ollessaan valvoja voi esittää saattopartion johtajalle kysymyksiä ja tuoda esille havaintojaan, mutta hänellä ei ole toimivaltaa puuttua operaation toteuttamiseen.  Yksittäisistä valvontamatkoista koottujen kokemusten perusteella yhdenvertaisuusvaltuutettu voi antaa viranomaisille maasta poistamisen täytäntöönpanoon liittyviä ehdotuksia, suosituksia, lausuntoja ja neuvoja.

Valvonta voi vaihdella laajuudeltaan kattaen kaikki palauttamisen vaiheet tai kohdistuen vain tiettyyn vaiheeseen kuten esimerkiksi maastapoistettavan henkilön noutoon säilöönottokeskuksesta. Maastapoistojen määristä johtuen toistaiseksi valtuutettu on tarkoituksenmukaisuus- ja riskiarvioinnin perusteella seurannut erityisesti palautuksia joissa poliisit saattavat maastapoistettavan. Valvonta painottuu haavoittuvassa asemassa oleviin henkilöihin, palautuksiin, jotka kohdistuvat kriisimaihin, kuten Irak ja Afganistan, sekä niin sanottuihin riskipalautuksiin, jolloin odotettavissa on esimerkiksi palautuksen vastustamista ja poliisin voimankäyttöä.

Konkreettisessa valvonnassa kiinnitetään huomiota muun muassa siihen, miten saattopartion johtajana toimiva poliisi toteuttaa operaatiokokonaisuutta ja miten saattajina toimivat poliisit kohtelevat maastapoistettavia henkilöitä. Seikkoja, joihin valvojat kiinnittävät huomiota, ovat esimerkiksi kommunikointi maastapoistettavan kanssa, matkasta tiedottaminen, terveydentilan huomioon ottaminen, tulkkauksen tarpeen huomioiminen, ruoan ja juoman tarjoaminen, wc-käyntien järjestäminen, matkatavaroiden mukaan ottaminen, voimankäytön suhde vastustamiseen ja voimankäyttövälineiden hallinta.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun on yksittäisten palautettavien henkilöiden osalta otettava huomioon yksityisyyden suoja ja salassapitovelvoitteet. Myös poliisitoiminnan näkökulmasta palautuksiin liittyy paljon salassa pidettäviä seikkoja. Tämän vuoksi valvontatyön painopiste ei ole julkisuudessa eikä tiedon laajassa levittämisessä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu ja valvojat eivät anna tietoja suunnitteilla olevista palautuksista eivätkä lähtökohtaisesti tiedota yksittäisten operaatioiden toteutumisesta myöskään jälkikäteen.

04.04.2017