Hyppää sisältöön

Yhdenvertaisuusvaltuutetun kirje vuokravälityspalveluille

2.5.2017

Vuokravälityspalvelut ja yhdenvertaisuuslaki

 

Hyvä vastaanottaja,

yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävänä on valvoa yhdenvertaisuuslain noudattamista sekä yleisesti edistää yhdenvertaisuuden toteutumista ja ehkäistä syrjintää.

Yhdenvertaisuusvaltuutettuun on otettu yhteyttä vuokra-asuntojen hakemiseen liittyvissä asioissa. Kyse on ollut vuokra-asuntojen hakemisesta ulkomaalaisille henkilöille. Yhteydenottojen vuoksi haluamme lähestyä vuokra-asuntoja välittäviä yrityksiä ja muistuttaa ihmisten yhdenvertaisesta kohtelusta.

Vuokra-asuntojen välitystoiminta kuuluu yleisesti saatavana olevana palveluna yhdenvertaisuuslain soveltamisalan piiriin. Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän muun muassa henkilön vammaisuuden, iän, seksuaalisen suuntautumisen, kansalaisuuden ja alku perän perusteella. Vuokralaista ei siten voi valita syrjivin perustein. Vuokranantaja voi luonnollisesti edellyttää vuokralaiselta maksukykyä ja muiden vuokrasuhteesta johtuvien velvoitteiden täyttä mistä, mutta vuokra laisen valintaa ei voi perustaa yksinomaan esimerkiksi henkilön alkuperään tai seksuaaliseen suuntautumiseen.

Lisäksi huomionarvoista on, että vuokra-asunnon välittäjä ei vapaudu vastuustaan ja voi syyllistyä syrjintään, vaikka välittäjän menettely perustuisi asunnon omistajan asettamiin, esimerkiksi vuokralaisen kansalaisuutta tai ikää koskeviin, syrjiviin ehtoihin. Pyydän välittämään tiedon yhdenvertaisuuslain säännöksistä myös palvelujanne käyttäville asiakkaille.

 

Kirsi Pimiä

Yhdenvertaisuusvaltuutettu

02.05.2017