Hyppää sisältöön

Yhdenvertaisuusvaltuutettu: Poliisin saattamista palautetuista 85% turvapaikanhakijoita

Poliisihallitus ja muun muassa sisäministeri Kai Mykkänen ovat viime päivinä korostaneet, että suurin osa Suomesta palautettavista ulkomaalaisista on muita kuin turvapaikanhakijoita. Näin onkin, jos palautettavilla tarkoitetaan myös niitä henkilöitä, jotka poistuvat Suomesta ilman poliisin mukanaoloa. Poliisihallituksen keskusteluun tuomat luvut voivat kuitenkin antaa virheellisen kuvan saatettuna palautettujen taustoista. Poliisin saattamista henkilöistä, niin kutsutuista pakkopalautetuista, yhdenvertaisuusvaltuutetun selvityksen mukaan 85% oli turvapaikanhakijoita (tammi-huhtikuu 2018). Poliisi on ilmoittanut, että sillä ei ole tästä asiasta tilastoja.

Yhdenvertaisuusvaltuutetulla on lakisääteinen tehtävä valvoa poliisin toimeenpanemia palautuksia. Yhdenvertaisuusvaltuutetun tiedot palautettavien taustoista perustuu poliisin valtuutetulle sen lakimääräisen tiedonsaantioikeuden perusteella toimittamiin tietoihin.

Palautus voidaan järjestää joko saattaen tai valvottuna. Saattaminen tarkoittaa sitä, että poliisi menee palautettavan mukana kohdemaahan asti. Valvottu palautus tarkoittaa, että poliisi valvoo palautettavan henkilön nousun lentokoneeseen, junaan tai laivaan.

03.08.2018