Hyppää sisältöön

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ja Ihmisoikeusliitto peräänkuuluttavat kuntavaalikampanjointia ilman vihapuhetta

TIEDOTE 17.3.2017

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ja Ihmisoikeusliitto peräänkuuluttavat kuntavaalikampanjointia ilman vihapuhetta

Vaalit ovat demokratian ytimessä.  Yhdenvertaisuusvaltuutettu ja Ihmisoikeusliitto peräänkuuluttavat kunnallisvaalikampanjaa, joka olisi kaikkia ihmisiä kunnioittava ja vihapuheesta vapaa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu seuraa aktiivisesti kuntavaalikampanjaa erityisesti sosiaalisessa mediassa ja puuttuu tarvittaessa vihapuheeseen.

-Olemme lähettäneet kaikille kuntavaaleissa mukana oleville puolueille kirjeen, jossa muistutamme poliittisten päättäjien tärkeästä asemasta ja vaikutuksesta yhteiskunnalliseen ilmapiiriin. Toivomme, että kannustuksellamme olisi ennaltaehkäisevä vaikutus, yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä sanoo.

Euroopan neuvoston määritelmän mukaan vihapuhetta ovat kaikki sellaiset ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjautuu suvaitsemattomuuteen. Vihapuhetta käyttävä saattaa syyllistyä yhdenvertaisuuslaissa kiellettyyn häirintään tai rikoslaissa säädettyihin rikoksiin, kuten kiihottamiseen kansanryhmää vastaan tai kunnianloukkaukseen.

-Sananvapauteen kuuluu myös vastuu sanomisista. Sananvapaus on keskeinen ihmisoikeus, mutta sen varjolla ei saa loukata muita ihmisoikeuksia. Ei ole aihetta, josta ei pystyisi puhumaan asiallisesti, Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila sanoo.

Kaikki eduskuntapuolueet ovat allekirjoittaneet Euroopan poliittisten puolueiden rasisminvastaisen peruskirjan, ja sitoutuneet muun muassa olemaan näyttämättä, julkaisematta ja levittämättä näkemyksiä, jotka lietsovat ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä. Eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet myös varmistamaan, että vaalikampanjoissa mukana olevat henkilöt noudattavat rasisminvastaisen peruskirjan hyviä käytäntöjä. Puolueet ovat ohjeistaneet ehdokkaitaan erilaisin eettisin ohjein ja sitoumuksin toisia kunnioittavaan kampanjoitiin.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu seuraa aktiivisesti kuntavaalikampanjaa erityisesti sosiaalisessa mediassa.  Seurannassa hyödynnetään kokeiluna myös automaattisen tekstianalyysin mahdollisuuksia vihapuheen tunnistamisessa.  Kokeilussa seulotaan kunnallisvaaliehdokkaiden julkisista Twitter- ja Facebook-viesteistä tietokoneavusteisesti sellaiset viestit, joissa on joitain vihapuheen merkkejä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu saa käyttöönsä Open Knowledge Finlandin johdolla kehitetyn automaattisen tekstianalyysin keräämän aineiston ja arvioi, onko viesteissä kyse vihapuheesta.

Automaattisessa tekstianalyysissa tunnistetaan vihapuhetta käyttäen hyödyksi muun muassa Poliisiammattikorkeakoulun viharikostutkimusta ja vihapuheesta annettuja tuomioita. Täysin automaattista vihapuheseulaa ei voida rakentaa, koska vihapuhetta on monenlaista.

Yhdenvertaisuusvaltuutettuun voi myös olla yhteydessä verkkolomakkeen kautta, jos huomaa vihapuhetta kuntavaalikampanjoinnissa.

-Haluamme tukea puolueita kantamaan vastuunsa vihapuheeseen puuttumisessa. Tulemme siten välittämään vakavaa vihapuhetta sisältävät viestit puolueille tiedoksi ja heidän toimenpiteitään varten. Jos kyse on lainvastaisesta häirinnästä tai mahdollisesti rikoksesta, asia otetaan toimistossamme käsittelyyn tai siitä ilmoitetaan poliisille tai syyttäjälle, yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä kertoo.

Vihapuheesta ja siihen puuttumisesta löytyy lisätietoja yhdenvertaisuusvaltuutetun sivulta: www.syrjinta.fi/vihapuhe

Lisätiedot:

Kirsi Pimiä, yhdenvertaisuusvaltuutettu, [email protected]
Kaari Mattila, pääsihteeri Ihmisoikeusliitto, [email protected]

 

Automaattisen tekstianalyysin ovat kehittäneet:

  • Open Knowledge Finland ry, toiminnanjohtaja Teemu Ropponen, [email protected]
  • Helsinki Institute for Information Technology, Aalto yliopisto ja Helsingin yliopisto
  • HYBRA, Citizen Mindscapes , Digital Humanities of Public Policy Making ja Citizens in the Making -tutkimusprojektit Helsingin yliopistosta, Aalto yliopistosta ja Tampereen yliopistosta (rahoittajina Suomen Akatemia ja Koneen säätiö
  • Futurice Oy, SPICE-yhteskuntavastuuohjelma

Tekstianalyysin lähtökohtana käytetään Euroopan neuvoston vihapuhemääritelmää sekä Ethical Journalism Networkin rakentamaa määritelmää. http://ethicaljournalismnetwork.org/resources/publications/hate-speech

 

 

17.03.2017