Hyppää sisältöön

Turvapaikanhakijoiden kavennetut oikeudet – mikä on oikeusvaltion tila?

Kolmen viimeisen vuoden aikana meillä Suomessa on luotu kuvaa, että olemme vastaanottaneet suuren joukon turvapaikanhakijoita, joista enemmistö ei ole tullut tänne niin sanotusti oikeista syistä, on epäilty, että he ovat saapuneet enemmänkin paremman elämän toivossa kuin uhkaa tai vainoa paeten.

Nyt julkistettu tutkimus osoittaa, että ainakaan siinä, tosin pienessä, kohderyhmässä tämä kuva ei pidä paikkaansa. Hakijoiden taustat ja syyt ovat hyvin samankaltaisia kuin ennen syksyä 2015 saapuneilla.

Kolmessa vuodessa turvapaikanhakijoiden oikeuksia on kavennettu tavalla, joka on herättänyt kysymyksen oikeusvaltion tilasta. Turvapaikanhakijoiden asemaa koskien on tehty sekä lakimuutoksia että soveltamiskäytäntöjen tiukennuksia. Näiden yhteisvaikutuksia tulee arvioida kriittisesti. Perus- ja ihmisoikeuksien kunnioituksen tulee olla keskiössä, kun tehdään päätöksiä haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden asemasta. Turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikassa tulee pyrkiä kestäviin ratkaisuihin niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta.

Nyt esitellyn tutkimuksen valossa keskeinen Maahanmuuttoviraston kielteisen päätösmäärän kasvua selittävä tekijä näyttää olevan näyttökynnyksen kiristyminen. Vaikuttaa, että hakijan näyttötaakka on nostettu niin korkeaksi, että vain hyvin harva turvapaikanhakija pystyy ylittämään sen saatavissa olevalla todistusaineistolla.

Voidaankin perustellusti kysyä, onko muuttunut soveltamiskäytäntö linjassa kansainvälisten normien kanssa. Näyttökynnystä arvioitaessa on huomioitava esimerkiksi määritelmädirektiivi sekä olennaiset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ja EU-tuomioistuimen ratkaisut koskien näyttökynnystä sekä näyttötaakan jakautumista. Ne muodostavat Suomea sitovaa oikeuskäytäntöä. Ulkomaalaislakia ei voi soveltaa vapaana juuristaan, vaan esimerkiksi määritelmädirektiiviä koskevan eurooppalaisen oikeuskäytännön tulee vaikuttaa myös Suomen päätöskäytäntöön – ei vain lopputuloksen osalta vaan myös näytön arvioinnin osalta.

Turvapaikanhakijan oikeuksia koskevassa päätöksenteossa on kysymys yksilön kannalta erityisen merkittävistä perus- ja ihmisoikeuksista, viimekädessä oikeudesta elämään ja ihmisarvoiseen kohteluun. Oikeusvaltiossa selvänä lähtökohtana tulee olla se, että yksilön oikeusasemaa koskevat muutokset toteutetaan aina lainsäädäntöteitse. Perus- ja ihmisoikeuksia rajoitettaessa tämä on ehdoton vähimmäisvaatimus.

Mitä tämän jälkeen?

  1. On toivottavaa, että kansainvälisen suojelun tasosta ja sen muutoksista Suomessa tulisi toteuttaa laajempi tutkimus, joka koskisi laajempaa kohderyhmää ja joka kattaisi eri hakemus- ja valitusvaiheet.
  2. Toiseksi valtuutettu tulee esittämään pääsiäisen jälkeen eduskunnalle annettavassa kertomuksessaan, että ulkomaalaislain muuttamista niin, että siinä säädettäisiin todistustaakan jakautumisesta turvapaikanhakijan ja viranomaisen välillä huomioiden erityisesti määritelmädirektiivin (2011/95/EU) artiklan 4 kohdan 4 soveltaminen.

Blogkirjoitus perustuu tutkimuksen "Kansainvälistä suojelua koskevat päätökset Maahanmuuttovirastossa 2015–2017" julkaisutilaisuudessa pidettyyn puheenvuoroon