Hyppää sisältöön

Totaalikieltäytyjää vapauttanut hovioikeuden tuomio lainvoimainen

Korkein oikeus (KKO) on päättänyt, että ei tutki rikosasiaa, jossa hovioikeus oli päättänyt, että ainoastaan Jehovan todistajien ase- ja siviilipalveluksesta vapauttaminen on vastoin perustuslain syrjintäkieltoa. Hovioikeus vapautti helmikuussa 2018 vankeuteen tuomitun totaalikieltäytyjän rangaistuksesta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu toimi asiassa totaalikieltäytyjän avustajana

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on tyytyväinen siihen, että hovioikeuden tuomio tuli näin lainvoimaiseksi. Oikeusjärjestelmässämme on tämän myötä todettu, että voimassa oleva lainsäädäntö on syrjivää.

Eduskunnassa on tällä hetkellä käsittelyssä hallituksen lakiehdotus, joka poistaisi Jehovan todistajien erivapauden. Valtuutettu toteaa lausunnossaan, että lakiehdotus sinänsä poistaisi nykyjärjestelmän ilmeisen yhdenvertaisuusperiaatteen ja syrjintäkiellon vastaisuuden, mutta ratkaisu ei perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta ole ongelmaton. Lakiehdotus ei poistaisi nykyistä ns. mielipidevankien ongelmaa, jossa henkilö uskontonsa tai vakaumuksensa takia ei nykyisen järjestelmän vuoksi (mm. siviilipalveluksen sidonnaisuus maanpuolustusvelvollisuuteen ja palveluksen kesto) katso voivansa suorittaa ase- tai siviilipalvelusta, ja siitä syystä hänet tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen tai valvontarangaistukseen.

Valtuutetun mukaan rajatun ratkaisun sijasta, nykyistä maanpuolustus-, asevelvollisuus- ja siviilipalvelusjärjestelmää tulisi arvioida ja kehittää kokonaisvaltaisesti esimerkiksi ns. kansalaispalvelusmalliin suuntaan. 

16.11.2018