Hyppää sisältöön

Tehdään Suomesta maa, joka ei ole ihmiskaupalle altis

Muistan edelleen hyvin ne lähes 20 vuoden takaiset tilanteet, joissa yritin vakuuttaa eri toimijoita siitä, että Suomessa on ihmiskauppaa. Oli kuin olisin kertonut satuja. Yhtään tuomiota ihmiskaupasta ei ollut, eikä auttamisjärjestelmää ollut edes olemassa. Olin sitä mieltä, että meiltä oli jäänyt jotain huomaamatta. Keräämäni rikosaineiston perusteella oli selvää, että Suomessa on ihmiskauppaa. Sitä vain kutsuttiin toisilla nimillä – paritus, kiskonnantapainen työsyrjintä.

Kansallinen ihmiskaupparaportoija perustettiin vähän yli kymmenen vuotta sitten edistämään ihmiskaupan vastaista toimintaa ja tekemään ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi. Eduskunnalle antamassamme ensimmäisessä kertomuksessa totesimme, ettei ihmiskauppa-asioissa rikosvastuu toteudu, eivätkä uhrit pääse oikeuksiinsa juuri koskaan. Kertomus toi ihmiskaupan julkiseen ja poliittiseen keskusteluun.

Keskeinen osa kansallisen ihmiskaupparaportoijan työtä on ollut kertoa siitä, mistä ihmiskaupasta todella on kyse: pakottavista olosuhteista, psyykkisestä väkivallasta, manipulaatiosta, häpeästä ja sen aiheuttamisesta, alistamisesta ja alistumisesta, vaihtoehdottomuudesta, pelosta, turvaverkottomuudesta, köyhyydestä, velkakierteestä, yksinhuoltajuudesta, päihteistä, nuoruudesta ja unelmien tavoittelemisesta. Sanalla sanoen ihmiskaupan dynamiikasta, joka selittää, miksi niin moni ihmiskaupan uhri päätyy hyväksikäytön uhriksi ja kokee vaikeaksi, jopa mahdottomaksi, hakea ja saada apua tai päästä pois hyväksikäytön kierteestä. Psyykkisen dynamiikan ymmärtäminen on eittämättä edistänyt ihmiskauppaan puuttumista, rikosvastuun toteuttamista ja uhrien oikeuksien turvaamista Suomessa.

Ihmiskauppa on kertomus sellaisesta maailmasta, jota suurin osa ihmisistä ei koskaan näe – ehkä hyvä niin. Se on kertomus taloudellisen hyödyn tavoittelusta, julmuudesta, väkivallasta ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten hyväksikäytöstä. Ihmiskauppa järkyttää, saa aikaan epäuskoa ja toivottomuutta, ja se saa monet ihmiskaupasta kuultuaan kysymään, miten tämä on mahdollista, voiko tämä olla totta - Suomessa.

Ennen kaikkea ihmiskauppa on kuitenkin kertomus yhteiskunnan epäkohdista ja epäonnistumisista. Olen vakuuttunut siitä, että juuri yhteiskunnan rakenteilla voidaan vaikuttaa ihmiskauppaan: lainsäädännöllä, palveluverkolla, rikosoikeusjärjestelmällä ja riittävillä viranomais- ja järjestöresursseilla. Ihmiskauppa ei ole luonnonlaki. Sitä voidaan ehkäistä, uhreja voidaan auttaa ja tekijät voidaan asettaa vastuuseen teoistaan, jos niin halutaan.

Hallitusohjelma antaa hyvät eväät ihmiskaupan vastaisen toiminnan kehittämiselle. Olisi tärkeää, että ihmiskaupan uhrit voisivat saada apua siitä riippumatta, millä nimikkeellä heihin kohdistuvaa hyväksikäyttöä tutkitaan tai syytetään tai mistä rikoksesta tekijät tuomitaan. Apua tulisi saada silloinkin, kun uhri ei rikosilmoitusta voi tehdä tai kun rikosprosessi ei esimerkiksi näytön puutteen vuoksi voi edetä. Rikosprosessin onnistumista tulisi edistää perustamalla tutkintaryhmä poliisiin.

Ihmiskaupan vastaista toimintaa tulisi uudistaa niin, että uhrit voisivat saada yhdenvertaisesti apua koko valtakunnan alueella ja että ihmiskaupan uhrien turvallinen asuminen järjestettäisiin ja siitä säädettäisiin lailla. Keskeistä olisi myös se, että ihmiskaupan uhrien auttaminen nähtäisiin kokonaisuutena ja että uudelleen uhriksi joutumista ehkäistäisiin tehokkaasti. Ihmiskaupan vastaisen toiminnan koordinaattori tulee toivoakseni tukemaan näiden tavoitteiden toteuttamista.

Pohja ihmiskaupan vastaiselle työlle on nyt olemassa ja paljon on saatu aikaan. Meidän on kuitenkin oltava valppaina, jotta pysymme muuttuvan ihmiskauppailmiön mukana, mieluummin sen edellä. Parasta olisi, jos onnistuisimme nykyistä tehokkaammin estämään ihmiskauppaa ylipäätään tapahtumasta. Kymmenen vuoden päästä toivon ihmiskaupan vastaisen työn kehittämisestä vastuussa olevien tehneen tänään viisaita päätöksiä ja panostaneen ihmiskaupan vastaiseen työhön. Ihmiskaupan vastainen työ tarvitsee nyt ennen kaikkea seuraavien menestystarinoiden tekijöitä.