Tiedotteet

Takaisin

Pohjoismaiset ihmiskauppa-asiantuntijat kokoontuvat Helsinkiin

Pohjoismaiset ihmiskauppa-asiantuntijat kokoontuvat Helsinkiin

Pohjoismaiden ihmiskaupan vastaisen työn huippuasiantuntijat kokoontuvat Helsinkiin 26.10.2016. Pohjoismaat ihmiskaupan markkina-alueena -konferenssin tavoitteena on vaihtaa kokemuksia ihmiskaupan vastaisen työn haasteista.  

Konferenssissa on vahva tasa-arvo- ja lapsinäkökulma. Ensimmäisen asiantuntijapuheenvuoron pitää ihmiskauppajuttujen konkarisyyttäjä norjalainen Eurojustin yhteyssyyttäjä Rudolf Christoffersen. Hän nostaa esiin ihmiskaupan muotoja, joita pohjoismaissa tunnistetaan vielä heikosti, esimerkiksi lapsikaupan ja rikolliseen toimintaan pakottamisen. Christoffersen kertoo omiin kokemuksiinsa perustuen siitä, mitä syytteeseen asettaminen ihmiskaupassa vaatii.

- Olemme huomanneet, että kaikki ihmiskaupan muodot saapuvat Suomeen ennemmin tai myöhemmin. Suomessa tunnistetaan vielä heikosti esimerkiksi lapsikauppaa ja rikolliseen toimintaan pakottamista, kansallinen ihmiskaupparaportoija Kirsi Pimiä kertoo.

Ruotsalainen lääninkoordinaattori Lisa Green ja yliopistonlehtori Märta Johanssonin kertovat, miten Ruotsissa on selvitetty lapsikauppaa turvapaikanhakijoiden keskuudessa. Päivän päätteeksi paneelissa keskustellaan miten pohjoismaat voisivat tehdä paremmin yhteistyötä ihmiskaupan torjumiseksi.

- Ihmiskauppa on rajat ylittävää rikollisuutta. On turha kuvitella, ettei ihmiskauppaa tapahtuisi myös meillä Suomessa. Suomi on ihmiskaupan kohdemaa, Kirsi Pimiä jatkaa.

Konferenssi on suunnattu asiantuntijoille, jotka työskentelevät ihmiskaupan vastaisen toiminnan parissa: sosiaali- ja terveysviranomaisille, esitutkintaviranomaisille, syyttäjille, tuomareille, kansalaisjärjestöjen edustajille ja tutkijoille. Puhujat ja osallistujat voivat käyttää suomen-, ruotsin-, norjan- ja tanskan kieltä. Näiden kielten välillä on järjestetty tulkkaus.

Konferenssin järjestää Suomen yhdenvertaisuusvaltuutettu yhteistyössä Suomen Pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajuuden kanssa ja sen rahoittaa Pohjoismaiden ministerineuvosto. Yhdenvertaisuusvaltuutettu toimii Suomen kansallisena ihmiskaupparaportoijana.

Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita osallistumaan konferenssiin ja toimittajia pyydetään ilmoittautumaan viimeistään 24.10.2016. osoitteeseen viestinta.yvv(at)oikeus.fi. Erillistä tiedotustilaisuutta ei järjestetä konferenssin yhteydessä, mutta useimmat ohjelmassa esiintyvät asiantuntijat ovat median käytettävissä. Haastattelupyynnöt lähetetään myös osoitteeseen viestinta.yvv(at)oikeus.fi

Lisätietoa konferenssista

Maria Swanljung
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tiedottaja
puh: 0295 666 813

19.10.2016