Hyppää sisältöön

Paloheinäntunnelin hätäpoistumisteiden korjaaminen parantaa liikuntavammaisten turvallisuutta

Helsingin seudun liikenteen (HSL) uudella linjalla 560 sijaitsevan 1,2 kilometriä pitkän Paloheinäntunnelin esteettömyyttä parannetaan. Pyörätuolin käyttäjä tai muulla tavalla liikuntavammainen pystyy korjauksen myötä pelastautumaan vaaratilanteessa hätäpoistumisteiden kautta. Aiemmin hän olisi ollut riippuvainen muiden ihmisten avusta hätätilanteessa, kuten tulipalon sattuessa.

Kynnys ry kanteli yhdenvertaisuusvaltuutetulle Paloheinäntunnelin hätäpoistumisteiden liikkumisen esteistä elokuun alussa. HSL päätti ryhtyä toimiin yhdenvertaisuusvaltuutetun ehdotuksen pohjalta. HSL on käynnistänyt suunnittelun Paloheinäntunnelin hätäpoistumisteiden esteettömyyden parantamiseksi, ja toteuttaa muutostyön mahdollisimman pian tämän syksyn aikana.

Vuoden vaihteessa voimaan tulleen uuden yhdenvertaisuuslain mukaan vammaisten ihmisten pitää päästä yhdenvertaisesti käyttämään palveluita, kuten joukkoliikennettä. Kaikki yhteiskuntamme palvelut eivät ole vielä esteettömiä, ja palveluketjuja tulee tästä syystä arvioida palvelun käyttäjien kannalta. Esimerkiksi tässä tapauksessa liikuntavammainen useimmiten pääsee omin voimin sisään linjan 560 bussiin ja ulos sieltä, mutta ei hätätilanteessa pääse käyttämään Paloheinäntunnelin pelastusteitä reiteillä olevien kynnysten takia. Kynnys ry:ssä ollaan tyytyväisiä siitä, että yhdenvertaisuuslaki laki toimii myös vammaisten ihmisten turvana. ”Menettely oli yksinkertainen ja lopputulos nopea. Vammaisilla ei ole aiemmin ollut kunnollista oikeussuojaa ihmisoikeusloukkauksia vastaan”, kertoo Kynnys ry:n toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä.

”Paloheinäntunnelin muutostyöt on hyvä esimerkki siitä, kuinka yksittäisen kantelun kautta voidaan vaikuttaa monen ihmisen arkeen ja parantaa vammaisten ihmisten yhdenvertaista mahdollisuutta liikkumiseen”, sanoo yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä.

Lisätiedot:

Ylitarkastaja Ulrika Krook

0295 666 820

ulrika.krook(at)oikeus.fi

17.09.2015