Yhdenvertaisuusblogi

Takaisin

Pakolaisoikeuden tarkoitus on suojata oikeutta elämään – Mitä Suomen tulisi oppia EIT:n tuomiosta?

Pakolaisoikeuden tarkoitus on suojata oikeutta elämään – Mitä Suomen tulisi oppia EIT:n tuomiosta?

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoi torstaina 14.11.2019 antamassaan tuomiossa, että Suomi rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimusta irakilaisen perheenisän turvapaikkahakemuksen käsittelyssä. Tapauksessa Migri ja Helsingin hallinto-oikeus katsoivat, etteivät kansainvälisen suojelun edellytykset miehen kohdalla täyttyneet. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt asiassa valituslupaa ja mies palautettiin takaisin Irakiin. Hänet tapettiin kotimaassaan pian paluunsa jälkeen.

Toisen maailmansodan jälkeen sovittiin yhteisesti, että yksilön oikeus elämään on tärkeämpi, kuin valtion oikeus päättää siitä, kenellä on oikeus tulla maahan. Sovittiin, ettei ketään tule palauttaa sellaiseen maahan, jossa kyseistä henkilöä uhkaa vaino, muu epäinhimillinen kohtelu tai kidutus. Kansainvälisten ihmisoikeussopimusten lisäksi tämä oikeus on sisällytetty myös Suomen perustuslakiin ja ulkomaalaislakiin.

Turvapaikkamenettelyn ensisijainen tarkoitus on siis turvata oikeus elämään. Kyseessä on kaikkien ihmisoikeuksien ydin, jota ilman mikään muu ihmisoikeus ei voi toteutua. Tätä oikeutta (EIS 2 artikla) Suomen on nyt ensi kertaa katsottu loukanneen.

Aiemmin koettu väkivalta on osoitus vaarasta tulevaisuudessa

EIT nosti tuomiossaan esiin etenkin kysymykset näyttökynnyksestä ja todistustaakan jaosta suhteessa turvapaikanhakijan kokemiin aiempiin oikeudenloukkauksiin. Ratkaisussa pidettiin puutteellisena tapaa, jolla aiempia väkivallantekoja oli arvioitu ja todettiin myös, ettei henkilöön liittyvien riskitekijöiden yhteisvaikutusta arvioitu lainkaan päätöksenteossa. Riskitekijöitä käsitellyssä päätöksessä olivat mm. hakijan uskonto, työhistoria ja jo koetut vakavat oikeudenloukkaukset.

Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin ja yhdenvertaisuusvaltuutetun viime vuonna toteuttaman selvityksen mukaan Irakilaisten turvapaikanhakijoiden oikeudellinen asema näytti merkittävästi heikentyneen vuodesta 2015 vuoteen 2017. Hakijoiden ilmoittamat seikat eivät olleet muuttuneet ajanjaksojen välillä, mutta Migrin ratkaisukäytäntö oli muuttunut huomattavasti tiukemmaksi turvapaikanhakijamäärien nousun jälkeen. Vuonna 2015 päätöksistä vain 14 prosenttia oli kielteisiä, vuonna 2017 puolestaan 79 prosenttia. Kiristynyttä ratkaisukäytäntöä ei voitu selittää ulkomaalaislainsäädännön muutoksilla.

Selvityksessä havaittiin, että aiemmin monissa päätöksissä myönnettiin kansainvälistä suojelua, jos ei voitu osoittaa, että hakija ei ole vaarassa. Todistustaakka näytti sittemmin kääntyneen, eikä hakijoiden esittämiä perusteita uskottu yhtä usein kuin aiemmin. Lisäksi aiemmin koettujen oikeudenloukkausten ei enää katsottu ennustavan tulevien oikeudenloukkausten vaaraa kuten vuonna 2015, vaan aiemmat oikeudenloukkaukset arvioitiin yksittäisinä tapahtumina, joilla ei ole liittymäkohtaa tulevaisuuden uhkaan.

Selvityksessä Migrin todettiin argumentoineen usein muun muassa, että yhteys hakijan tai hänen läheisensä kokeman oikeudenloukkauksen ja hakijan mainitseman vainoa harjoittavan tahon välillä perustui hakijan omiin olettamuksiin, eikä henkilö ollut henkilökohtaisesti profiloitunut minkään tahon silmissä eikä siten ole henkilökohtaisessa vaarassa. Migrin ja hallinto-oikeuden perustelut olivat samankaltaiset myös EIT:n käsittelyssä olleessa tapauksessa. Tutkimuksessa ei tarkasteltu, miten aineistona olleet päätökset ovat pitäneet hallinto-oikeuksissa.

Turvapaikkamenettelyssä on osoitettu olevan ongelmia

Turvapaikkamenettelyyn liittyvät ongelmat ovat olleet julkisessa keskustelussa jo vuosia ja niitä on ehditty selvittää ja todeta sekä Migrin, että riippumattomien tahojen puolesta. Migri on parantanut prosessejaan verrattuna ruuhkavuosiin 2015–2017. Lisäksi on luotettu hallinto-tuomioistuinten arviointiin ja viime kädessä mahdollisuuteen hakea turvapaikkaa uudelleen.

EIT:n käsittelyssä ollut tapaus nostaa merkittävän huolen suhteessa näihin oikeusturvatakeisiin. EIT katsoi Suomen loukanneen palautuskieltoa tapauksessa, jossa turvapaikkamenettely oli muodollisesti onnistunut hyvin. Jos kyseinen hakija olisi hakenut turvapaikkaa uudelleen, ei hakemusta todennäköisesti olisi otettu edes käsittelyyn, sillä kaikki seikat asiasta oli jo esitetty ensimmäisessä prosessissa ja hallinto-tuomioistuimet olivat jo arvioineet hakijan kansainvälisen suojelun tarpeen.

Hakija oli koulutettu henkilö ja hänellä oli asiantunteva oikeudellinen avustaja. Siltikään tapausta ei olisi saatu edes vietyä EIT:n harkittavaksi, ellei hakijalla olisi sattumoisin asunut Suomessa lähisukulainen, jonka avulla tieto valittajan kohtalosta olisi saatu ja valitus asiasta EIT:een saatu tehtyä. Huolestuttavaa tapauksessa on myös se, että suurimmalla osalla Suomesta jo palautetuista tai täällä vielä olevilla hakijoilla ei ole samankaltaisia edellytyksiä pitää huolta oikeuksistaan.

Usein toivotaan, että palautusten täytäntöönpanon valvojat voisivat seurata myös kohdemaassa tapahtuvan luovutuksen jälkeistä tilannetta. Valvojilla ei kuitenkaan ole toimivaltaa vieraan valtion alueella, ei tiedonsaantioikeutta eikä mahdollisuutta havainnoida, mitä palautettaville tapahtuu sen jälkeen, kun heidät on luovutettu vastaanottavan maan viranomaisille. Lisäksi osassa palautusmaissa turvallisuustilanne on niin huono, että palautettavien luovutuksen jälkeen sekä saattajat että valvoja joutuvat poistumaan maasta välittömästi.

Turvapaikkamenettelyn ongelmista kärsineiden oikeudet tulee turvata

Turvapaikkaprosessissa on viime vuosina tunnistettu useita menettelyllisiä heikkouksia, joiden parantamiseksi hallitusohjelmassa on kirjauksia muun muassa turvapaikanhakijoiden oikeusavun parantamisesta, perusoikeuksien toteutumisen turvaamisesta ja näyttökynnyksen kohtuullisuuden arvioimisesta turvapaikkaprosessissa. Nämä tavoitteet ovat oikeansuuntaisia.

Valtuutetun tekemän selvityksen mukaan konfliktialueilta tuleviin henkilöihin kohdistuneet oikeudenloukkaukset arvioitiin yksittäisiksi, irrallisiksi tapahtumiksi – näin oli ollut myös päätöksessä, jota EIT käsitteli. Valtuutettu suositteli eduskuntakertomuksessaan, että säädettäisiin todistustaakan jakautumisesta turvapaikanhakijan ja viranomaisen välillä, ja erityisesti turvattaisiin lainsäädäntömuutoksin määritelmädirektiivin (2011/95/EU) artiklan 4 kohdan 4 soveltaminen. Tämä tarkoittaisi, että turvapaikanhakijan kokema aiempi oikeudenloukkaus katsotaan vakavaksi osoitukseksi hakijan vainon tai vakavan haitan vaarasta tulevaisuudessa, jollei ole perusteltua syytä arvioida toisin.  Vaikka direktiiviä tulisi soveltaa Suomessakin, niin kohdan lisääminen ulkomaalaislakiin vahvistaisi direktiivin asettamaa velvoitetta siitä, että todistustaakan tulisi näissä tapauksissa olla turvapaikanhakijan sijaan viranomaisella. 

Lainsäädäntö ei ole muuttunut kansainvälisen suojelun osalta, mutta merkittävä muutos on tapahtunut Suomessa siinä, mitä tapahtuu hakijalle, joka ei ole läpäissyt kansainvälisen suojelun seulaa. Poistettu mahdollisuus humanitaariseen suojeluun ja tilapäiseen oleskelulupaan ovat käytännössä kaventaneet hakijan suojaa palautuskieltoa vastaan tapauksissa, joissa kansainvälisen suojelun arvioinnissa on epäonnistuttu. Vuosien 2015 – 2016 tehtyjen lainmuutosten jälkeen tällaista viimesijaista turvaverkkoa ei enää ole. Nyt kun Poliisi on ilmoittanut keskeyttävänsä palautukset Irakiin, herää kysymys, miten tästä jatketaan. Valtuutettu katsoi eduskuntakertomuksessaan yhdeksi vaihtoehdoksi määräaikaisten oleskelulupien myöntämisen turvapaikanhakijoille.  

Pelkästään viime vuoden aikana hallinto-oikeus palautti yli 1200 kansainvälistä suojelua koskevaa asiaa uudelleen Migrin käsiteltäväksi, vaikka asioissa ei ollut tuotu oikeuden tietoon uutta selvitystä, eivätkä olosuhteet olleet muuttuneet. Tällä hetkellä noin kaksi tuhatta turvapaikanhakijaa odottaa uutta päätöstä Migriltä hallinto-oikeuksien kumottua aiemman päätöksen. Heidän ja turvapaikkaa uudelleen hakevien kohdalla on erityisesti otettava huomioon EIT:n tuomiossaan esille nostamat seikat. Uusintahakemusta ei tule jättää tutkimatta pelkästään siitä syystä, ettei uusia perusteita ole esitetty, vaan myös aiempi prosessi on arvioitava huolellisesti etenkin aiemmin koettujen oikeudenloukkausten ja todistustaakan jaon osalta.  EIT:n tuomio tulisi ottaa vakavasti, ja turvata myös vastaisuudessa paremmin perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen päätöksenteossa. Perus- ja ihmisoikeusosaamista on vahvistettava Migrissä, kuten riippumattomassa turvapaikkaprosessia koskevassa Owal Groupin selvityksessä suositeltiin.

Suomessa on yhä tuhansia vuosina 2015 - 2017 Migrin turvapaikkaprosessin läpikäyneitä ja kielteisen päätöksen saaneita hakijoita. EIT:n päätös osoitti sen, että kotiinpaluu ei välttämättä ole turvallista, vaikka Suomi olisi katsonut, että hakija ei ole kansainvälisen suojelun tarpeessa. Kun turvapaikkamenettelyn lisäksi kansainvälisen suojelun arvioinnissa on aiempien selvityksien ja EIT:n tuomion myötä ilmennyt puutteita, on Suomen ryhdyttävä konkreettisiin toimenpiteisiin pitääkseen jatkossa huolen siitä, ettei oikeutta elämään loukata enää yhdenkään Suomesta turvaa hakeneen kohdalla. 


Yhdenvertaisuusblogi

Tämä on yhdenvertaisuusvaltuutetun blogi. Kirjoituksissa yhdenvertaisuusvaltuutettu ja toimiston henkilökunta sekä ulkopuoliset kirjoittajat pohtivat syrjinnän puuttumiseen ja yhdenvertaisuuteen liittyyviä aiheita. 

Blogitekstejä saa kommentoida, mutta kaikki kommentit ennakkomoderoidaan. Hyväksymme ainoastaan asiallisia jokaisen ihmisarvoa kunnioittavia kommentteja.