Hyppää sisältöön

On aika arvioida ihmiskaupan uhrien oleskelulupaperustetta

Ulkomaalaislain mukaan ihmiskaupan uhrilla on oikeus saada oleskelulupa kahdessa tilanteessa: tilapäinen lupa silloin, kun maassa oleskelu on perusteltua rikosprosessin vuoksi, ja jatkuva lupa silloin, kun henkilö on erityisen haavoittuvassa asemassa.  Tämä lupaperuste lisättiin ulkomaalaislakiin vuonna 2006. Tuolloin viranomaisilla oli hyvin vähän kokemusta ihmiskaupasta ja sen uhreista: vain yksi ihmiskauppatapaus oli ollut käsiteltävänä tuomioistuimissa, eikä ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmää ollut edes olemassa.

Ihmiskaupan uhrin oleskelulupaperusteen soveltamisesta on nyt jo yli kymmenen vuoden kokemus. Tämä kokemus osoittaa, ettei nykyinen säännös toimi, ja säännöksen soveltaminen on viranomaisille haastavaa. Yhdenvertaisuusvaltuutetun eduskunnalle keväällä 2018 antaman kertomuksen ja laajan asiantuntijakuulemisen perusteella eduskunta edellytti, että valtioneuvosto selvittää lainsäädännön mahdolliset muutostarpeet ihmiskaupan uhrin oleskeluluvan perusteiden osalta. Tämä on todella tarpeen.

Ihmiskaupan uhrin oleskelulupaperuste on ollut voimakkaan kritiikin kohteena. Jo perusteen säätämisvaiheessa pohdittiin sitä, millaisiin tilanteisiin se itse asiassa soveltuu ja kykeneekö se vastaamaan tarkoitukseensa: suojelemaan ihmiskaupan uhreja ja rohkaisemaan heitä kertomaan viranomaisille hyväksikäytöstä eli tekemään rikosilmoituksen. Jatkuvan oleskeluluvan kriteerit on niin lainsäädännössä kuin soveltamiskäytännössäkin nostettu erittäin korkealle, lähes kansainvälisen suojelun tasolle. Myös tilapäinen oleskelulupaperuste on haastava, koska se ei kannusta rikosilmoituksen tekemiseen tai tue uhrin toipumista.

Ihmiskaupparaportoijana toimiva yhdenvertaisuusvaltuutettu on vuosien aikana seurannut ihmiskaupan uhreille myönnettävän oleskelulupaperusteen toimivuutta. Vuonna 2016 valtuutettu nosti esiin Maahanmuuttoviraston ulkomaalaislain soveltamiskäytännön koskien nigerialaisia ihmiskaupan uhreja. Käytäntö oli sekä ennakoimatonta että eriarvoistavaa. Päätösten pohjalta oli vaikea tehdä johtopäätöstä siitä, milloin hakija saa oleskeluluvan ja milloin ei, tai milloin hän saa oleskeluluvan ihmiskaupan uhrina ja milloin yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella. Jatkuvan oleskeluluvan myöntämisen edellytys uhrin ”erityisen haavoittuvasta asemasta” osoittautui vaativaksi, ja Maahanmuuttovirasto lisäksi sovelsi edellytystä suppeasti.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on kesällä 2019 tarkastellut jälleen Maahanmuuttoviraston ihmiskauppauhrien lupakäytäntöä. Ajalla 1.1.2018–1.6.2019 on tehty noin 70 päätöstä henkilöille, joiden Maahanmuuttovirasto katsoi olevan ihmiskaupan uhreja. Jatkuva oleskelulupa ihmiskaupan uhrina myönnettiin neljälle henkilölle, tilapäinen lupa seitsemälle. Uhreista 21 sai kansainvälistä suojelua, 20 oleskeluluvan yksilöllisen inhimillisen syyn perusteella ja 20 sai kielteisen päätöksen.

Tarkastelu osoittaa, ettei ihmiskaupan uhrille tarkoitettua jatkuvaa oleskelulupaa juurikaan myönnetä, koska edellytys ”erityisen haavoittuvasta asemasta” ei täyty. Prostituutioon pakotettujen asema näyttää yllättävän haastavalta. Melko harvat heistä saavat kansainvälistä suojelua, ja haavoittuvan aseman arviointi on päätöskäytännössä edelleen epävarmaa, vaikka kokemukset seksuaalisesta ja fyysisestä väkivallasta ovat voineet objektiivisesti arvioiden olla hyvinkin raskaita ja seuraukset vakavia.

Pakkoavioliiton uhrien asema näyttää tarkastelun perusteella helpommalta, sillä suojeluntarve tunnistetaan hyvin. Pakkotyön uhrien mahdollisuus saada oleskelulupa on selvästi huonoin. Vaikuttaa siltä, ettei ihmiskaupan seurauksia uhriin ja tämän perheenjäseniin aina täysin ymmärretä, eikä tutkimustieto ihmiskaupasta ja sen seurauksista näytä aina saavuttavan lainsoveltajia. Ihmiskaupan uhreilla on kohonnut riski joutua hyväksikäytetyksi uudelleen eri tavoin, samojen tai uusien tekijöiden taholta. Tämän riskin arviointia ei nostettu aikanaan lain esitöihin, minkä seurauksena päätöskäytännössä sen arviointi vaihtelee.

Myöskään tilapäinen rikosprosessiin kytkeytyvä oleskelulupaperuste ei näytä toimivan. Oleskelulupahakemusten harkinta kestää pitkään, keskimäärin yhdeksän kuukautta. Samaan aikaan työssään hyväksikäytetyllä ihmiskaupan uhrilla ei ole välttämättä oikeutta enää tehdä mitään muutakaan työtä. Pitkä lupaharkinnan kesto ja luvan saannin epävarmuus saattavat vaikeuttaa rikosilmoituksen tekemistä ja johtaa hyväksikäytön jatkumiseen.

Yksi haaste on se, ettei poliisin päätös esitutkinnan aloittamisesta riitä oleskeluluvan saamiseen. Maahanmuuttovirasto tarvitsee tutkivalta poliisilta lausunnon siitä, että uhrin läsnäolo Suomessa on tarpeen esitutkinnan suorittamiseksi. Tosiasiassa on vaikea kuvitella sellaista tilannetta, jossa näin vakavan rikoksen asianomistajan läsnäoloa Suomessa ei tarvittaisi rikosprosessin loppuunsaattamiseksi ja rikosvastuun toteuttamiseksi, jos esitutkinta aloitetaan. Tilannetta vaikeuttaa lisäksi se, ettei Maahanmuuttovirastolla ja poliisilla ole sellaista yksinkertaista kanavaa, jonka kautta edellytetty tieto kulkisi helposti poliisilta lupaviranomaiselle.   

Viimeisen kolmentoista vuoden aikana oleskelulupakäytäntö on osoittanut, ettei lainsäädäntö ja sen soveltamiskäytäntö tarjoa riittävää turvaa ihmiskaupan uhreille, helpota rikosten ilmituloa ja selvittämistä tai edistä uhrin toipumista. Toimimaton lainsäädäntö ja oleskelulupaprosessi saattavat estää uhreja hakeutumasta viranomaisten puoleen, mahdollistaa hyväksikäyttökierteen jatkumisen ja kasvattaa uudelleen uhriksi joutumisen riskiä.

Eduskunnan ponnen mukaisesti nyt on aika arvioida ihmiskaupan uhrin oleskelulupaperusteen lainsäädäntömuutostarpeet. Alkuun pääsee sillä, että jatkuvan oleskeluluvan saisi ihmiskaupan uhriksi joutumisen perusteella ainakin silloin, kun hyväksikäyttö on aiheuttanut uhrille vakavia psyykkisiä tai fyysisiä seurauksia. Tilapäinen lupa tulisi saada vähintään sillä perusteella, että esitutkinta on aloitettu ihmiskauppana.