Hyppää sisältöön

Millainen hallitusohjelma syntyisi Oodi yhdenvertaisuudelle -vaalipaneelissa esitetyistä hallitusohjelmakirjauksista?

Yhdenvertaisuusvaltuutettu, etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO, vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE ja yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunta järjestivät paneelikeskustelun eduskuntapuolueille osallisuudesta ja syrjinnän ehkäisemisestä.

Ehdokkaat saivat tehtäväkseen valmistella paneeliin hallitusohjelmakirjauksen, jonka tuli vastata seuraavaan kysymykseen: Miten erityisesti etnisten vähemmistöjen ja vammaisten ihmisten osallisuutta parannetaan Suomessa tulevien neljän vuoden aikana?

Kokosimme ehdokkaiden valmistelemista kirjauksista Oodi yhdenvertaisuudelle -hallitusohjelman. Hallitusohjelmaan kirjattaisiin muun muassa yhdenvertaisuuslain osittaisuudistuksen ja koko maan laajuisen anonyymin rekrytoinnin pilotin käynnistäminen. Hallitus myös sitoutuisi arvioimaan kaikkien esityksiensä ja päätöksiensä ihmisoikeusvaikutukset sekä laajentaisi oppilaitosten velvollisuuden yhdenvertaisuussuunnitelmaan koskemaan myös varhaiskasvatusta.

Hallitusohjelma näyttäisi kokonaisuudessaan tältä:

1. Hallitus käynnistää kulttuurihankkeen, jossa ohjataan korvamerkittyjä varoja erityisryhmien omaan kulttuuritoimintaan. Hallituksen tavoitteena on, että kaikki pääsisivät osallisiksi kulttuuriin. 

2. Hallitus käynnistää yhdenvertaisuuslain osittaisuudistuksen ja päivittämisen. 

3. Hallitus säätää varhaiskasvatukseen velvoitteen yhdenvertaisuussuunnitelman laatimiseen vastaavalla tavalla kuin oppilaitoksilla.

4. Hallitus sitoutuu vahvistamaan yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston resursseja laajan toimintakentän tehtävien hoitamiseksi.

5. Hallitus sitoutuu kieltämään haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden palveluiden kilpailuttamisen.

6. Hallitus käynnistää koko maan laajuisen pilotin anonyymista rekrytoinnista.

7. Hallitus jakaa positiivisen erityiskohtelun rahaa kaikille kunnille siten, että kunnille annetaan korvamerkitty määräraha, joka on velvollista käyttää positiiviseen erityiskohteluun. 

8. Hallitus sitoutuu toiminnassaan ja esityksissään arvioimaan päätösten ihmisoikeusvaikutuksia.

9. Hallitus käynnistää äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan ohjelman, jolla tuetaan vanhempia yhdenvertaisuuskasvatuksessa. 

10. Hallitus sitoutuu lisäämään ihmisoikeuskasvatusta koulutukseen.

11. Hallituksen tavoitteena on lisätä osallisuutta työmarkkinoiden joustavuutta lisäämällä.

12. Hallitus selvittää sosiaaliturvauudistuksen yhteydessä etnisten vähemmistöjen ja vammaisten henkilöiden opiskelun, työllistymisen, liikkumisen, asumisen ja sosiaalisen kanssakäymisen esteet. Hallitus käynnistää osallisuusohjelman näiden esteiden poistamiseksi.

13. Hallituksen tavoitteena on, että samassa asuinympäristössä voi asua koko elämänsä fyysisistä tai muista rajoitteista huolimatta. Tämä voitaisiin toteuttaa ottamalla käyttöön kaupunkirakennekaavoitukseen ja asuntorakentamissuunnitteluun ”koko elämän talo” -konsepti, jossa huomioidaan asuinympäristön esteettömyys, joukkoliikenteen käytettävyys, palvelutarpeen ennakointi, asuntorakentamisen muunneltavuus.

14. Hallitus pyrkii edistämään maahanmuuttajien integroitumista yhteiskuntaan hajauttamalla maahanmuuttajien asuntotarjontaa kuntien sisällä siten, että etnisten asuinalueiden muodostuminen estyy. 

15. Hallitus sitoutuu huomioimaan esteettömyyden yhä paremmin kaavoituksessa, rakentamisessa ja erilaisissa palveluissa.

16. Hallitus sitoutuu lisäämään viittomakielen tulkkipalveluita.

17. Hallitus sitoutuu huomioimaan moniperusteisen syrjinnän.

Paneelikeskustelun tallenne löytyy Youtubesta

Keskustelu viittomakielisellä tulkkauksella löytyy täältä. 

27.03.2019