Yhdenvertaisuusblogi

Takaisin

Maanantai kuuluu kaikille! Työ vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuudesta työelämässä jatkuu

Maanantai kuuluu kaikille! Työ vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuudesta työelämässä jatkuu

Itävalta järjesti EU-puheenjohtajaohjelmaansa sisältyvänä kokouksen EU:n vammaisten henkilöiden oikeuksista vastaaville valtuutetuille (Meeting of the EU Ombudspersons for Persons with Disabilities, 15-16 November 2018, Vienna). Minullakin oli mahdollisuus pitää eilen puheenvuoro vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden edistämisestä työelämässä.

Juuri lopuillaan oleva #Maanantaikuuluukaikille –kampanjamme on osa sitä jatkumoa, joka alkoi vuonna 2016 tekemällämme selvityksellä vammaisten henkilöiden kokemasta syrjinnästä arjessa. Selvityksemme vastaajista, vammaisista henkilöistä, yli 80% oli työmarkkinoiden ulkopuolella, vaikka heidän koulutustasonsa vastasi paljolti yleistä väestön koulutustasoa. Valitettava tosiasia oli myös se, että 90% vastaajista katsoi vammaisuuden asettavan heidät heikompaan asemaan työelämässä. Viimeisen vuoden aikana heistä yli 35% oli kokenut syrjintää työhönotossa ja yli 40% työelämässä. 

Selvitys antoi meille ajateltavaa, miten yhdenvertaisuusvaltuutettu yhdessä muiden toimijoiden, kuten työmarkkinajärjestöjen tai vammaisjärjestöjen, kanssa voisi edistää vammaisten henkilöiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia työelämässä. Nostimme asian esille yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunnan jaostoissa. Vammaisasioiden jaosto ja työelämäjaostot alkoivat yhdessä työstää yhteistä tapahtumaa, työelämämessuja vammaisten henkilöiden työllisyyden edistämiseksi. Onnistunut tapahtuma kokosi yhteen satoja ihmisiä niin työnantajien kuin työnhakijoidenkin puolelta. Täytyy pohtia, miten voimme kehittää hyvää konseptia eteenpäin.

Pian päättyvä yhdessä Ihmisoikeuskeskuksen toteutettu kampanjamme vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuudesta ja osallisuudesta työmarkkinoilla on nostanut erinomaisella tavalla keskusteluun vammaisten henkilöiden heikon edustavuuden työmarkkinoilla.  Kuten vieraskynäkirjoituksessamme toimme esille Sirpa Raution kanssa, Suomessa on monelta osin vielä vallalla perinteinen näkemys, jossa vammaiset ihmiset nähdään usein toimenpiteiden kohteina sen sijaan, että heitä pidettäisiin yhtäläisten oikeuksien haltijoina ja aktiivisina toimijoina. Ja tästä syystä vammaisten ihmisten oikeus työhön on jäänyt vammaispolitiikassa vähälle huomiolle.

Haluan, että vammaisten henkilöiden työllistymiselle annetaan nyt ja tulevaisuudessa enemmän huomiota ja tukea. Olisiko aika laatia seuraavassa hallituksessa kansallinen ohjelma vammaisten henkilöiden työllistämisestä ja asettaa konkreettiset ja riittävän kunnianhimoiset tavoitteet työllisyyden kasvamiselle? Tämäkin seminaari on osoittanut, että erilaisia malleja löytyy eri jäsenvaltioista. Nyt on aika kehittää Suomen malli. Vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden ja osallisuuden vahvistaminen työmarkkinoille on kaikkien etu. #maanantaikuuluukaikille


Yhdenvertaisuusblogi

Tämä on yhdenvertaisuusvaltuutetun blogi. Kirjoituksissa yhdenvertaisuusvaltuutettu ja toimiston henkilökunta sekä ulkopuoliset kirjoittajat pohtivat syrjinnän puuttumiseen ja yhdenvertaisuuteen liittyyviä aiheita. 

Blogitekstejä saa kommentoida, mutta kaikki kommentit ennakkomoderoidaan. Hyväksymme ainoastaan asiallisia jokaisen ihmisarvoa kunnioittavia kommentteja.