Hyppää sisältöön

LHBTI-yhteisön ja poliisin edustajat tapasivat Pride-viikolla yhdenvertaisuusvaltuutetun ja Setan järjestämässä tilaisuudessa ja keskustelivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamisesta

Yhdenvertaisuusvaltuutettu järjesti yhdessä Setan kanssa Pride-viikon torstaina 29.6.2017 keskustelutilaisuuden, jonka aiheena oli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantaminen Suomessa. Tapaamisessa olivat vieraina Euroopan LHBTI-poliisijärjestö EGPA:n edustaja Bee Bailey ja hollantilaisen Pink in Blue -järjestön puheenjohtaja Romke Verf. Lisäksi tilaisuuteen osallistui poliisin ja LHBTI-yhteisön edustajia Suomesta.

EGPA:n (European LGBT Police Associaton) edustaja Bee Bailey on Iso-Britanniassa työskentelevä poliisi, joka on toiminut aktiivisesti maan kansallisessa transpoliisien järjestössä (National Trans Police Association) ja toimii tällä hetkellä EGPA:ssa transihmisten oikeuksien lähettiläänä. Bailey kertoi omasta urastaan Britannian poliisissa ja toi sitä kautta esille, mitä ongelmia erityisesti sukupuolivähemmistöihin kuuluvat joutuvat kohtaamaan poliisin sisällä.

Pink in Blue (Roze In Blauw) on Amsterdamissa poliisin sisällä toimiva järjestö, joka kokoaa LGBT-poliisit yhteen. Tilaisuudessa järjestöä oli edustamassa puheenjohtaja Romke Verf. Liike on alun perin syntynyt poliisiin sisältäpäin ja tekee nykyisin yhteistyötä Hollannin kansallisen seksuaalivähemmistöihin keskittyneen poliisijärjestön (National Homonetwork Police/ Landelijk Homonetwerk Politie) ja paikallisten LHBTI-asioita ja yhdenvertaisuutta edistävien järjestöjen kanssa. Liike on toiminut jo 1980-luvulta asti ja vakiinnuttanut toimintansa sekä lisännyt vähemmistöjen luottamusta poliisiin.

Pink in Blue -järjestön puheenjohtaja Romke Verf, yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä ja EGPA:n edustajan Bee Bailey.

Kokemuksistaan seksuaalivähemmistöön kuuluvana poliisina työskentelystä Suomessa kertoi vanhempi rikoskonstaapeli Linnea West.Tapaamiseen osallistuivat tämän lisäksi tasa-arvovaltuutettu sekä edustajat muun muassa Poliisihallituksesta, Trasekista ja Helsingin poliisista. Keskustelut käsittelivät sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa työntekijöinä poliisin sisällä että poliisin työssään kansalaisille välittämää kuvaa vähemmistöjen kohtaamisesta sekä suomalaisesta että eurooppalaisesta näkökulmasta.

30.06.2017