Hyppää sisältöön

Kohti laadukkaampaa turvapaikkaprosessia

Viimeisen kolmen vuoden aikana tiukentunut turvapaikkapolitiikka ja siihen perustuva viranomaistoiminta näyttävät johtaneen sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta vaikeasti perusteltaviin lopputuloksiin. Maahanmuuttoviraston tuoreessa selvityksessä on tehty päätösten laadunarviointia ja prosessien läpikäyntiä. On hyvä, että Suomessa viranomaiset pystyvät käymään kriittisesti läpi myös omaa työtään ja kehittämään sitä eteenpäin.

Haluan tuoda esille joitakin kysymyksiä, jotka ovat näyttäytyneet ongelmalliselta viime vuosien aikana ja erityisesti, mitä me voimme tehdä asioiden ja ennen kaikkea turvapaikanhakijoiden oikeussuojan parantamiseksi.

Vuoden 2016 turvapaikkaprosessiin liittyvät lainsäädäntömuutokset olivat lukuisia ja vaikutukset siten myös laaja-alaisia. Kansalaisten kritiikki on kohdistunut viime aikoina näyttävästi maastapoistamiseen. Keskeinen ongelma ei liene siinä, vaan koko prosessia tulisi arvioida oikeussuojan näkökulmasta. Jos luottamus päätöksentekoprosessiin horjuu, kyseenalaistuu samalla päätösten täytäntöönpanon legitiimisyys.

Turun yliopisto ja Åbo Akademi toteuttivat yhdessä yhdenvertaisuusvaltuutetun kanssa pilottitutkimuksen kansainvälistä suojelua koskevista päätöksistä Migrissä vuosina 2015 ja 2017. Tarkasteltavana olleiden 18–34-vuotiaiden irakilaisten turvapaikanhakijoiden oikeudellinen asema näytti heikentyneen tutkimuksen ajanjaksojen välillä. Yksilön näkökulmasta tulkintalinjan muutos näkyi konkreettisimmillaan tavassa, jolla Maahanmuuttovirasto arvioi hakijan ilmoittamaa fyysisen tai henkisen väkivallan pelkoa ja piti sitä perusteltuna.

Tänään julkaistu Maahanmuuttoviraston selvitys on jatkoa tälle pilottitutkimukselle. Ministeri Mykkänen on asettanut tavoitteeksi selvittää turvapaikkamenettelyn ja päätöksenteon laatua.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu antoi huhtikuussa eduskunnalle kertomuksensa, joka sisälsi suosituksia lainsäädäntömuutoksiksi muun muassa ulkomaalaislain osalta. Niiden valmistelu vie aikaa, joten realistisesti kyse seuraavasta hallituskaudesta. On kuitenkin asioita joita voimme tehdä jo nyt.

Oikeusapu

Oikeusavun saatavuutta on rajattu eikä kaikilla turvapaikanhakijoilla ole oikeutta avustajaan. Oikeusavun muutosten seurauksista on käyty keskustelua eri asiantuntijoiden taholta runsaasti. Toistaiseksi en ole kuullut yhtään puheenvuoroa, joka olisi tätä muutosta perustellut onnistuneeksi millään mittarilla. Taloudellista hyötyä asioiden uudelleenkäsittely ei varmastikaan tuo.

Oikeusministeriö on teettämässä selvitystä turvapaikanhakijoiden oikeusavusta. Selvityksessä tulee huomioida turvapaikanhakijoiden oikeusavusta olevien kokemusten lisäksi laajemmin oikeusturvan muutosten yhteisvaikutuksia. Oikeusapuun tehdyillä muutoksilla on vaikutusta myös siihen, millä tiedoin päätöksentekijä tekee ratkaisun kansainvälisen suojelun saamisesta.

Näytön arviointi

Toinen yksityiskohta Maahanmuuttoviraston selvityksestä on hallinto-oikeuden Maahanmuuttovirastoon palauttamat hakemukset. Selvityksessä todetaan, että vuonna 2017 hallinto-oikeudet palauttivat 32%  (2423kpl) ratkaisemistaan valituksista takaisin Migrin käsittelyyn eri kumoamisperustein. Selvityksessä on avattu hallinto-oikeuden erilaisen näytön arvioinnin vuoksi palauttamia päätöksiä. Tämä on mielenkiintoista aineistoa, johon – kuten muuhunkin selvitykseen – tulee paneutua tarkemmin. Maahanmuuttoviraston selvityksessä todetaan myös ”kun tosiseikkoja hyväksytään ja hylätään yksittäisinä, ja arviointi tulevaisuudenuhasta tehdään vain hylättyjen tosiseikkojen valossa hyväksytyt tosiseikat sivuuttaen, voi jonkin hyväksytyn seikan olennaisuus tulevaisuudenuhan arvioinnin kannalta jäädä asianmukaisesti huomioimatta.”

Yhdessä Turun yliopiston ja Åbo Akademin kanssa tekemämme pilottitutkimuksen keskeinen havainto liittyi nimenomaan siihen, että näyttökynnys kansainvälisen suojelun saamiseksi nousi merkittävästi. Kysymys näyttökynnyksestä on haastava, kuten tässäkin selvityksessä todetaan, mutta asian arviointi lainsäädännön ja eurooppalaisen oikeuskäytännön valossa on keino lähteä tätä kysymystä purkamaan.

Koska näyttökynnys vaikutti pilottitutkimuksemme kohderyhmässä nousseen huomattavan korkealle, esitimme eduskuntakertomuksessamme ulkomaalaislakiin lisäystä todistustaakan jakautumisesta turvapaikanhakijan ja viranomaisen välillä EU-lainsäädännön mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että (EU:n määritelmädirektiivin 4 artiklan 4 kohdan mukaisesti) turvapaikanhakijan kokema aiempi oikeudenloukkaus katsotaan vakavaksi osoitukseksi hakijan perustellusta pelosta joutua vainotuksi tai todellisesta vaarasta joutua kärsimään vakavaa haittaa, jollei ole perusteltua syytä arvioida, ettei tämä vaino tai vakava haitta tule toistumaan.

Myös maahanmuuttoviraston selvityksessä on tunnistettu ja tunnustettu, että hakemusten käsittelyruuhka aiheutti ongelmia ja puutteita turvapaikkaprosessiin. Kuten selvityksessä todetaan, monista silloin käsitellyistä hakemuksista ovat valitusprosessit vielä käynnissä tai hakijat jättäneet uusia hakemuksia. Tästä syystä toiseen ja ehkä vielä kolmanteenkin turvapaikkahakemukseen tulee suhtautua vakavasti. Niiden uudelleen käsiteltäväksi ottamisen kynnyksen tulee olla matala, jotta virheet voitaisiin korjata. Valitettavan usein niitä ei asianmukaisesti tutkita.

Haavoittuvuus

On paikallaan muistuttaa myös siitä, että kun puhumme turvapaikanhakijoista, puhumme hädässä olevista ihmisistä, haavoittuvassa asemassa olevista ihmisistä ja usein traumatisoituneista ihmisistä. Turvapaikkaprosessin tavoitteena on nimenomaisesti tunnistaa ne, joilla on kansainvälisen suojelun tarve, kidutuskokemuksia ja jotka ovat haavoittuvia ihmisiä. Ei niin, että vain vahvat pärjäävät. Turvapaikkaprosessin tavoitteena ei ole vahtia rajojamme vaan auttaa hädänalaisia ihmisiä.

Erittäin haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset pitää tunnistaa heti turvapaikkaprosessin alussa, koska heillä on oikeus erityiseen tukeen. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vammaiselle turvapaikanhakijalle taataan puhuttelussa kohtuulliset mukautukset, joiden järjestämiseen yhdenvertaisuuslaki viranomaisia velvoittaa. Sitä, että kidutettu turvapaikanhakija pääsee lääkärin vastaanotolle tai että dissosiatiivisesta häiriöstä kärsivän ja todellisuudentajunsa menettäneen turvapaikanhakijan kohdalla tunnistetaan, mitä se tarkoittaa asian arvioinnin osalta. 

Perheenyhdistäminen

Usein puhutaan siitä, että laillisia maahantulokeinoja pitää lisätä. Perheenyhdistäminen on meillä sellainen ja tärkeä osa turvapaikkajärjestelmää. Sen avulla pakolaisaseman tai toissijaisen suojeluaseman saanut maahanmuuttaja saa perheenjäsenensä laillisia reittejä pitkin uuteen kotimaahansa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että maahanmuuttaja, joka saa asua perheensä kanssa kotoutuu paremmin. Käytäntö näyttäytyy kovin toisenlaisena, myös perheenyhdistämistä on vaikeutettu monin tavoin. Lainsäädännössämme on siltä osin eriarvostavia tekijöitä ja siihen liittyvä byrokratia tuntuu välillä ylitsepääsemättömältä ja perheiden todellisuutta epäillään aina.

Esimerkki: Perheenisä oli saanut Suomesta pakolaisaseman. Perhe oli paennut kotimaastaan yhdessä, mutta perheenjäsenet olivat matkalla joutuneet eroon toisistaan, sillä pakomatka Eurooppaan olisi ollut puolisolle ja pienille lapsille liian riskialtis. Perheenyhdistämishakemus hylättiin, sillä kiinteän perhe- elämän katsottiin katkenneen pitkään jatkuneen pakolaisuuden aikana. Eli – koska perhe oli olosuhteiden takia erossa pitkään, yhtäkkiä he eivät olleetkaan enää perhe. Mietitäänpä tätä samaa suomalaisessa kontekstissa. Katkaiseeko toisen vanhemman vuosia ulkomailla työskenteleminen perhesidettä?  Useimmiten kun ihmisiltä kysytään, mikä on tärkeintä elämässä, vastaus on että perhe. Miksi se ei olisi pakolaiselle?

Eduskuntakertomuksessamme katsomme, että oikeus perhe-elämään tulisi turvata yhtäläisesti pakolaisaseman ja toissijaisen suojeluaseman saaneille siten, ettei heidän perheenyhdistämishakemuksiinsa sovelleta toimeentuloedellytystä. Erityisesti tulisi huomioida lapsen oikeus perhe-elämään ja vanhempiensa hoivaan.

Otetaan järki käteen, myönnetään ja korjataan tehdyt virheet, niin yksinkertaista se on. Oikeusapuselvityksen pohjalta huonoksi todettuja muutoksia voitaisiin melko lyhyellä valmistelulla ikään kuin palauttaa entiselleen. Maahanmuuttovirasto voisi käsitellä uusintahakemukset perusteellisemmin. Haavoittuvuuden tunnistamiseksi tulee lisätä koulutusta ja ohjeistusta. Perheenyhdistämisessä voitaisiin ottaa ihmisoikeusmyönteisempi lähestymistapa ja joustavoittaa byrokratiaa, jotta laillisesti täällä oleskelevilla ihmisillä olisi mahdollisuus saada perhe luokseen.

Blogikirjoitus perustuu yhdenvertaisuusvaltuutetun pitämään puheeseen Sisäministeriön seminaarissa ”Voiko turvapaikkahakemusten käsittelyyn luottaa 14.6. 2018”