Yhdenvertaisuusblogi

Takaisin

Ihmiskauppalainsäädäntö Suomessa ennen, nyt ja tulevaisuudessa

Ihmiskauppalainsäädäntö Suomessa ennen, nyt ja tulevaisuudessa

Suomen ihmiskaupan vastainen toiminta sai lähtölaukauksensa 2000-luvun alussa, kun Suomi joutui Yhdysvaltain vuosittain julkaiseman ihmiskaupparaportin häpeälistalle passiivisuutensa vuoksi. Samoihin aikoihin YK:ssa hyväksyttiin ihmiskaupan kriminalisointia edellyttävä ihmiskauppalisäpöytäkirja ja Euroopan unionissa ryhdyttiin tiivistämään yhteistyötä ihmiskauppaa vastaan. Ihmiskaupan vastainen toiminta ei ole Suomessa alkanut siis maamme sisäisestä oivalluksesta tai tarpeesta toimia, vaan kansainvälisestä paineesta.

Tämän jälkeen myös Suomi alkoi toimia aktiivisesti ihmiskauppaa vastaan:  ihmiskauppa kriminalisoitiin vuonna 2004 ja ihmiskaupan uhreille perustettiin auttamisjärjestelmä vuonna 2007. Lisäksi ulkomaalaislakiin lisättiin oleskelulupa- ja harkinta-aikamahdollisuus ihmiskaupan uhreille ja vähemmistövaltuutettu (nykyinen yhdenvertaisuusvaltuutettu) nimettiin kansallisen ihmiskaupparaportoijan tehtävään.

Onko Suomessa ihmiskauppaa?

Lähes kymmenen vuotta sitten aloitimme kansallisen ihmiskaupparaportoijan työn etsimällä vastausta kysymykseen: onko Suomessa ihmiskauppaa?

Etsimme vastausta kysymykseen aluksi selvittämällä, mitä poliisi tiesi ihmiskaupasta. Voisiko olla niin, että poliisi tutki ihmiskauppajuttuja niitä sellaisiksi tunnistamatta? Laajan esitutkinta- ja tuomioistuinaineiston perusteella päädyimme siihen, että juuri näin oli. Juttuja ei tutkittu, syytetty eikä tuomittu ihmiskauppana, vaikka esitutkintapöytäkirjojen perusteella jutuissa oli selviä ihmiskaupan piirteitä. Ihmiskauppaa ei tunnistettu myöskään ulkomaalaislain soveltamistilanteissa, vaan uhreja poistettiin maasta ilman asianmukaista tunnistamista.

Vuonna 2009 tuomioistuimista oli saatu yksi lopullinen langettava ihmiskauppatuomio. Tuomion perustelut parituksen ja ihmiskaupan välisestä rajanvedosta olivat ongelmalliset, ja päädyin pohtimaan, oliko tuomioistuin ymmärtänyt, mistä ihmiskaupassa oli kyse. Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään ohjautui tuolloin vain muutamia asiakkaita vuosittain, eikä ulkomaalaislain mukaisia oleskelulupia tai harkinta-aikoja ihmiskaupan uhreille käytännössä juuri myönnetty. Suomessa oli ihmiskauppaa koskevaa lainsäädäntöä, mutta kokemusta lainsoveltamisesta ei ollut.

Kansallista ja kansainvälistä edistystä

Totesimme eduskunnalle keväällä 2010 antamassamme ensimmäisessä kertomuksessa, että ihmiskauppaa tuli viranomaisten tietoon, mutta sellaisena sitä ei käsitelty. Eduskunta yhtyi suosituksiimme rikoslain ja ihmiskaupan uhrien auttamista koskevan lain muutostarpeista, ja sen viesti oli selvä: ihmiskauppa oli aika ottaa vakavasti. Ihmiskaupan myönnettiin olevan Suomea koskettava yhteiskunnallinen ongelma.

Ihmiskauppaa opittiin tunnistamaan, uhreja ohjautui auttamisjärjestelmään ja ihmiskaupan uhrit saivat oleskelulupia. Juttuja tutkittiin ihmiskauppana, ja syylliset alkoivat hiljalleen saada tuomioita.

Samana keväänä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin linjasi valtioiden velvollisuudesta tunnistaa ihmiskaupan uhrit, huomioida heidän tarpeensa apuun ja suojeluun sekä tutkia tehdyt ihmiskaupparikokset. EU:n ihmiskauppadirektiivi ja Euroopan neuvoston ihmiskauppayleissopimus vahvistivat entisestään kansallisia velvoitteita.

Ihmiskaupan vastaisen työn uudet haasteet

Törmään enää harvoin kysymykseen, onko Suomessa ihmiskauppaa. Kyse on pikemmin siitä, keitä he ovat, missä he ovat ja mitä voisimme tehdä paremmin. Ihmiskaupan vastaisen toiminnan suurin haaste ei enää ole se, ettemme tunnistaisi ihmiskauppaa, vaan se, ettei osa ihmiskaupan uhreista uskalla ottaa tarjottua apua vastaan.

Vahvistuneet maahanmuuton kontrollia painottavat näkökulmat ovat johtaneet lainmuutoksiin, jotka rajoittavat ja ehdollistavat ihmiskaupan uhrien oikeutta apuun. Lainmuutosten vaikutukset koskevat kaikkia ihmiskaupan uhreja alkuperästä riippumatta.

Lakia sovelletaan niin, että  tieto auttamisjärjestelmän asiakkaista menee poliisille, minkä vuoksi osa uhreista ei uskalla hakeutua viranomaisavun piiriin. Rikoksen uhrin yksityisyyden suoja on murtunut – perusteena se, että ihmiskauppa on virallisen syytteen alainen rikos, josta poliisin on saatava tietää. 

Ihmiskaupan uhrit pelkäävät, että he joutuvat tekijöiden kostotoimenpiteiden kohteiksi tai avun ulkopuolelle poliisin ja syyttäjien kanssa tekemästään yhteistyöstä huolimatta. Keskeinen kysymys uhrien kannalta on se, mitä tunnistamisesta seuraa: uskaltaako uhri ottaa sen riskin, että hän jää lopulta tyhjän päälle ja altistaa itsensä vaaraan? Ovatko seuraukset viranomaisapuun tarttumisesta voittopuolisesti myönteisiä vai kielteisiä?  Lainsäädännön ja sen soveltamiskäytännön seurauksena ihmiskauppatapauksia jää tulematta viranomaisten tietoon ja uhrit sinnittelevät epäinhimillisissä olosuhteissa.

Apua rikosprosessista riippumatta

Ihmiskaupan vastaisen toiminnan ongelmat ovatkin rakenteellisia: rikosprosessissa voi käydä miten vaan – jos nimike vaihtuu esimerkiksi syyteharkinnassa  tai tekijä saa tuomion esimerkiksi parituksesta tai kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä, uhri saattaa joutua viranomaisavun ulkopuolelle. Siinäkin tapauksessa, että tekijä saisi tuomion ihmiskaupasta, saattaa uhri jäädä vaille suojelua.  Tämä avun jatkumisen ennakoimattomuus on uhrien kannalta kestämätöntä.

Uhrit, joilla on syytä pelätä turvallisuutensa vuoksi, eivät näytä luottavan järjestelmään. Jos uhri ei pysty luottamaan siihen, että saa apua turvallisesti, hän ei välttämättä pysty ottamaan vastaan apua viranomaisen ylläpitämältä auttamisjärjestelmältä. Siksi auttamisen riippuvuus rikosprosessista tulee purkaa.  Se on avaintekijä kohti ihmiskaupan vastaisen toiminnan parempaa tulevaisuutta. 

Kansallisena ihmiskaupparaportoijana toimivan yhdenvertaisuusvaltuutetun keskeisenä tehtävänä on nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ihmiskaupan vastaisen toiminnan epäkohtia ja tehdä suosituksia sen kehittämiseksi.


Yhdenvertaisuusblogi

Tämä on yhdenvertaisuusvaltuutetun blogi. Kirjoituksissa yhdenvertaisuusvaltuutettu ja toimiston henkilökunta sekä ulkopuoliset kirjoittajat pohtivat syrjinnän puuttumiseen ja yhdenvertaisuuteen liittyyviä aiheita. 

Blogitekstejä saa kommentoida, mutta kaikki kommentit ennakkomoderoidaan. Hyväksymme ainoastaan asiallisia jokaisen ihmisarvoa kunnioittavia kommentteja.