Hyppää sisältöön

Tuore Eurobarometri kertoo asenteista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan

Euroopan komissio on julkaissut syrjintää koskevan Eurobarometri-tutkimuksensa tulokset. Kyseisessä Eurobarometri-tutkimuksessa selvitettiin muun muassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä asenteita. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, kuinka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvät asenteet ovat muuttuneet EU:n jäsenmaissa vuodesta 2015. Kokonaisuudessaan tulokset ovat parantuneet EU-tasolla, mutta hajonta jäsenmaiden välillä on suurta.

76 prosenttia kaikkien EU-maiden väestöstä on tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että homoilla, lesboilla ja biseksuaaleilla tulisi olla samat oikeudet kuin heteroseksuaaleilla. Tämä on 5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Suomalaisista vastaajista tätä mieltä oli 80 prosenttia.

Yksittäisistä oikeuksista kysyttäessä asenteet eivät ole yhtä hyväksyviä. Esimerkiksi 69 prosenttia kaikkien EU-maiden väestöstä on sitä mieltä, että samaa sukupuolta olevien avioliitto tulisi sallia kaikkialla Euroopassa. Suomalaisten vastaajien kohdalla tulokset eivät muutu samassa määrin. Suomalaisista vastaajista 76 prosenttia on sitä mieltä, että samaa sukupuolta olevien avioliitto tulisi sallia kaikkialla Euroopassa.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että sukupuolivähemmistöihin liittyvissä kysymyksissä asenteet eivät ole yhtä hyväksyviä kuin seksuaalivähemmistöihin liittyvissä kysymyksissä. Esimerkiksi 59 prosenttia EU-maiden väestöstä on sitä mieltä, että transsukupuolisten henkilöiden tulisi saada virallisiin dokumentteihin sukupuoli, joka vastaa heidän identiteettiään. EU-maiden väestöstä 46 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että virallisiin dokumentteihin, kuten passiin tai syntymätodistukseen, tulisi lisätä ”nainen”- ja ”mies” -vaihtoehtojen lisäksi kolmas vaihtoehto. Suomalaisten vastaajien asenteet ovat näissä kysymyksissä jonkin verran EU-maiden keskiarvoa hyväksyvämpiä.

Tutkimuksessa selvitettiin myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä asenteita työpaikoilla. EU-maiden väestöstä 72 prosenttia tuntee olonsa mukavaksi työyhteisössä, jossa kollega on homo, lesbo tai biseksuaali. Suomalaisista vastaajista tätä mieltä on 69 prosenttia, mikä on siis hieman alle koko EU:n luvun.

Tutkimuksen koulutusta koskevasta osiosta käy ilmi, että 71 prosenttia EU-maiden väestöstä ajattelee, että seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta tulisi opettaa kouluissa. Suomalaisista vastaajista 86 prosenttia on tätä mieltä, mikä on kolmanneksi korkein osuus kaikista EU-maista kyseisessä kysymyksessä. Sen sijaan EU-maiden väestöstä enää 65 prosenttia on sitä mieltä, että transsukupuolisuudesta ja intersukupuolisuudesta tulisi opettaa kouluissa.

Tutkimuksessa selvitettiin myös käsityksiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvasta syrjinnästä. EU-maiden väestöstä noin puolet ajattelee, että seksuaaliseen suuntautumiseen tai transsukupuolisuuteen perustuva syrjintä on yleistä. Suomen osalta vastaava luku on hieman yli 40 prosenttia.

Syrjintää koskevan Eurobarometrin tuloksissa todetaan, että EU:ssa seksuaalivähemmistöön kuuluvista henkilöistä 58 prosenttia oli kokenut syrjintää tai häirintää tutkimusta edeltävän 12 kuukauden aikana. Syrjintää kokeneista vastaajista 23 prosenttia kertoo syrjinnän tapahtuneen julkisissa tiloissa, 21 prosenttia työssä ja 13 prosenttia työtä hakiessa.

Syrjinnän kohteeksi joutuneista henkilöistä 35 prosenttia ilmoittaisi syrjinnästä mieluiten poliisille. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoviranomaiselle, esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetulle, ilmoittaisi mieluiten 12 prosenttia vastaajista, kun taas Suomessa vastaava luku on 15 prosenttia.

Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ja asema ovat kehittyneet viime vuosina, syrjintä ei kuitenkaan ole hävinnyt. Työtä syrjintää, häirintää ja syrjiviä asenteita vastaan on tehtävä edelleen.

Lue lisää syrjintää koskevan Eurobarometri-tutkimuksen tuloksista.

Syrjintää koskevassa Eurobarometri-tutkimuksessa selvitettiin myös romaneihin liittyviä asenteita. Yllä olevasta linkistä löytyy myös romaneihin liittyvistä asenteista tehty koonti. Tutkimuksessa seksuaalivähemmistöillä tarkoitetaan homoja, lesboja ja biseksuaaleja.

28.10.2019